Tikkurilan Tiikerit - A-pojat (2 - 8)

Aika: 14.12.2018 18:30
Paikka: Tikkurilan Urheilutalo
Sarja: Nuorten SM-sarja


Tiikerit - M-Team 2-8 (1-2, 0-1, 1-5)

A-nuorten syyskauden viimeisessä ottelussa M-Teamia vastaan asettui Tikkurilan Tiikerit. Ottelu jäi ehkä hieman ennakoitua laimeammaksi, sillä Tiimi piti ottelun hallinnan kutakuinkin täysin itsellään. Pisteet matkasivat Rusalle varmoin lukemin 2-8.

Tiikerit_kolmas_kuva.png

..

Kamppailu käynnistyi tunnustellen. Vain kolmen minuutin pelin jälkeen Tiikereiden Leo Tikka teki ottelun ensimmäisen maalin kulmavaparitilanteesta. Erän vanhetessa M-Team siirtyi yhä selkeämmin kuskin paikalle. Onni Kähkönen rankaisikin ensimmäisen kerran näyttävästi alivoimalla kymmenen peliminuutin kohdalla Aki Mäkisen syötöstä. Viitisen minuuttia ennen erän loppumista Mikael Fredriksson siirsi joukkueen Henri Olanderin esityöstä johtoasemaan. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Tiimin johtaessa 1-2.

Tiikerit_neljas_kuva.png

..

Toisessa erässä pallo ja pelin hallinta oli selkeästii Tiimillä. Peli oli sangen maltillista ja taktisesti kypsää niin, että vastustaja ei päässyt oikein missään vaiheessa rakentamaan vaarallisia tilanteita. Koko erässä nähtiin vain yksi maali, kun Juho Kivinen siirsi pallon Roope Turusen hienosta syötöstä Tiikereiden maalin suulla torjuneen Juuso Aulasmaan taakse.

Tiikerit_Juho.png

  .

Kolmannessa erässä Tiimin maalihanat sitten aukesivat. Erä päättyi Tiimille peräti 1-5. Maalinteossa onnistuivat  Henri Olander, Mikko Levänen, Roope Turunen, sekä Onni Kähkönen ja Juho Kivinen toistamiseen. Tiikerit ei oikein missään vaiheessa herännyt taisteluun. Kolmannessa erässä joukkue sai kuitenkin hieman balsamia haavoille Kalle Laakson maalilla, kun joukkue pääsi pelaamaan kuudella kenttäpelaaja neljää vastaan.

TIikerit_Henri.png

..

Tiikerit_Aki.png

..

Tiimin kannattajia oli saapunut Tikurilaan runsaslukuisesti luomaan tunnelmaa ja nauttimaan pelistä. A-nuoret kiittävät!

 Tiikerit_yleiso.png

..

Voiton myötä M-Team on jää joulutauolle sarjataulukon neljnneltä sijalta. Seuraavassa kotiottelussa vastaan asettuu Nokian KrP. Ottelu pelataan Rusalla torstaina 3.1. klo 18.30, tervetuloa mukaan!

 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 003:19VastustajaVastustaja
1 - 1 (aliv.)09:47Kähkönen OnniMäkinen Aki
1 - 215:56Fredriksson MikaelOlander Henri
1 - 335:05Kivinen JuhoTurunen Roope
1 - 444:46Olander HenriKirvesniemi Ville
1 - 5 (yliv.)48:20Levänen MikkoMäkinen Aki
2 - 5 (yliv.)50:28VastustajaVastustaja
2 - 6 (yliv.)53:59Turunen RoopeEi syöttäjää
2 - 756:19Kähkönen OnniErkkilä Eetu
2 - 856:46Kivinen JuhoTurunen Roope
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
08:11Levänen Mikko2 min
23:21Keränen Jooa2 min
47:27Vastustaja2 min
48:36Jokelainen Jesse2 min
53:10Vastustaja2 min
Torjunnat:
Heino Jesse: 22 torjuntaa
Vastustaja: 23 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Heino Jesse
Maalivahti
3Selin Jan
Puolustaja
6Kivinen Juho
Hyökkääjä
8Metsikkö Simo
Maalivahti
9Kirvesniemi Ville
Hyökkääjä
10Erkkilä Eetu
Hyökkääjä
15Kähkönen Onni
Hyökkääjä
16Valjakka Kaido
Puolustaja
19Olander Henri
Hyökkääjä
20Syrjälä Max
Hyökkääjä
33Montell Robert
Hyökkääjä
56Mäkinen Aki
Puolustaja
67Rekilä Jere
Puolustaja
71Paulaharju Simo
Hyökkääjä
75Keränen Jooa
Hyökkääjä
76Jokelainen Jesse
Hyökkääjä
80Paldanius Niklas
Puolustaja
88Fredriksson Mikael
Hyökkääjä
91Levänen Mikko
Hyökkääjä
92Turunen Roope
Hyökkääjä