Tiukka, vauhdikas ja tasainen ottelu Seinäjoella päättyi niukkaan tappioon

Share |
20.11.2018

Viikonloppuna Tiimi matkasi Seinäjoelle. Peliveljet on mieluisa vihulainen ja Tiimi lähtikin otteluun hyvin valmistautuneena.

SPV1.png


Kotijoukkue avasi pistetilinsä jo toisella peliminuutilla. Tämän jälkeen maalinteossa onnistuttiin vuoron perään. Tiimin maaleista vastasivat Matias Harju, Mikael Fredriksson ja Kaido Valjakka. Ottelun ensimmäinen puolisko kulki melko lailla vastustajan määräämässä tahdissa. M-Team oli koko ajan maalin ja askelen jäljessä. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 4-3 lukemissa.

SPV2.png

..

SPV3.png

..

Toisessa erässä pelin tempoa nostettiin selkeästi. Tiimi ei saanut omaa hyökkäyspeliään vieläkään kulkemaan aivan toivotulla tavalla. Peliveljet haastoi ja piti vieraitaan tiukilla. Kotijoukkue karvasi korkealta ja nopeat vastahyökkäykset seurasivat toisiaan. Erä päättyi 1-1. Tiimin maalista vastasi Juho Kivinen, Jesse Jokelaisen tarjoilusta.

SPV5.png

..

Kolmannen erän alkuun Tiimille määrättiin 5 minuutin rangaistus. Seurannut alivoimapeli oli Tiimiltä esimerkillisen kurinalaista ja tehokasta. Jäähy kulutettiin Jere ”Sisurekka” Rekilän johdolla ilman, että omissa soi kertaakaan. Jäähyn jälkeisessä vaihdossa Roope Turunen tasoitti Jesse Jokelaisen syötöstä numeroiksi 5-5.

 

SPV4.png

SPV sai harmittavan johtomaalin Tiimin puolustuksen virheestä pelimiehen kympille siirryttäessä. Tasoitusmaalia haettiin todella hurjasti. Vastustajan maalivahdille Ossi Lallukalle merkittiin erässä peräti 17 torjuntaa, mutta verkko pysyi koskemattomana.

Erän loppuun M-Team otti varmoja otteita esittäneen Simo Metsikön pois maalin suulta. SPV sai Tiimin kovan painostuksen lopuksi syötönkatkon, eikä jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan teki tyhjiin seitsemännen osuman. Tätä Tiimi ei enää pystynyt kuromaan kiinni ja näin pisteet jäivät Seinäjoelle.


Ottelun parhaana palkittiin M-Teamilta Jesse Jokelainen.

 
12.01.2019Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä Rusan illassa
15.12.2018Tiimin voittoputki jatkuu - perjantaina kaatui Tiikerit
10.12.2018Tiimi voittoon murskalukemin
02.12.2018Kaksi pistettä Mosalta Rusalle - Tiimi takaisin voittokantaan
30.11.2018Hieno nousu ei aivan riittänyt tiistain kotipelissä
20.11.2018Tiukka, vauhdikas ja tasainen ottelu Seinäjoella päättyi niukkaan tappioon
05.11.2018Kuusi pistettä Rusalla
16.10.2018Neljän pisteen viikonloppu
08.10.2018Tiimin sininen myrsky iski kolmannessa erässä Tiikereitä vastaan
03.10.2018Tiimi kävi Tampereella voittamassa

Siirry arkistoon »