Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä Rusan illassa

Share |
12.01.2019


TPS_2.png

..

Edellisellä viikolla niukan kotitappion kokenut Tiimin A lähti illan peliin hyvin valmistautuneena. Joukkue oli valmis laittamaan likoon sen, mitä voittoon tarvitaan.


TPS sai pelinsä hitaasti käyntiin. M-Teamin puolustuspeli oli sen sijaan heti hereillä ja ensimmäisessä erässä nähtiinkin vain seitsemän vetoa kohti Simo Metsikönvartioimaa Tiimin maalia. Kotijoukkueen kaikki kentät pelasivat pirteästi ja näyttivät vaarallisuutensa Simo Paulaharjun (0+4) ohjaillessa peliä. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 3-1 -lukemista. Maalin teossa onnistuivat Robert MontellDennis Backman ja Ville Kirvesniemi.


TPS_4.png

..

Toisessa erässä erityisesti Tiimin kakkos- ja kolmoskentän työnäyte oli vahvaa. TPS joutui toistuvasti pitkiin pyörityksiin omalla alueellaan. Maaleja nähtiin kuitenkin vain kaksi, ja niistä molemmista vastasi Tiimin kakkosvitjan tutkapari Juho Kivinen - Jesse Jokelainen.


Vastustaja oli edes hetkittäin niskan päällä oikeastaan vain viimeisessä erässä. TPS haki viimeiset viisi minuuttia tasoitusta ilman maalivahtia. Yksi onnistuminen nähtiinkin, kun TPS-pakki Teemu Lintunen osui pirteästi pelanneen Jasper Juutin esityöstä. Tiimin tehot olivat kuitenkin vakuuttavat ja turkulaisten verkkoon osuttiin peräti viidesti. Maaleista vastasivat Juho Kivinen ja Henri Olander.

TPS_1.png

..

Ottelu päättyi oikeutetusti Tiimin voittoon lukemin 10-2. Parhaina palkittiin M-Teamilta tehot 5+0 nakuttanut Juho Kivinen ja TPS:ltä Jasper Juuti.

Tulospalvelu

Laukaisukartta

Tiimin A-nuoret pelaavat seuraavan kotipelinsä Rusalla ti 22.1. klo 18:30, kun vastaan saapuu Steelers Hämeenlinnasta. Sitä ennen joukkue pelaa vieraspelin LaSBin vieraana su 13.1.

 
 
20.03.2019Välierät ovat täällä!
13.03.2019KrP kaatui puolivälierien toisessa kohtaamisessa
10.03.2019Ensimmäisessä puolivälieräottelussa niukka jatkoaikatappio Rusalla
12.02.2019Tappio Tampereelta
24.01.2019Teräs taipui
12.01.2019Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä Rusan illassa
15.12.2018Tiimin voittoputki jatkuu - perjantaina kaatui Tiikerit
10.12.2018Tiimi voittoon murskalukemin
02.12.2018Kaksi pistettä Mosalta Rusalle - Tiimi takaisin voittokantaan
30.11.2018Hieno nousu ei aivan riittänyt tiistain kotipelissä

Siirry arkistoon »