Divarissa pelaava M-Team kertoo kahdesta tuoreesta pelaajasopimuksesta kun Robert Tarkkanen (Tiikerit) ja Mikko Levänen (Blackbirds) siirtyvät helsinkiläisjoukkueen vahvuuteen.
Robert Tarkkanen on M-Teamin kasvatti, joka siirtyi kaudelle 2013-14 SSV:hen ja on sen jälkeen edustanut myös Oilersia ja Tiikereitä. Viime kaudella F-liigassa puolustajan paikalla pelaava Tarkkanen iski Tiikeripaidassa tehot 3+2.
– Paluu Tiimiin tuntuu todella hyvältä, ihan kuin kotiin olisi palannut. Jengi on ottanut minut erittäin hyvin vastaan, Tarkkanen iloitsee.
Tarkkasen tavoin vuonna 1998 syntynyt Mikko Levänen on myös paluumuuttaja, jolla on tilillään kaksi kautta Divaria M-Teamin paidassa, sekä SM-pronssi A-pojista kaudelta 2018-19. Viime kaudella torsoksi jääneessä Suomisarjassa Levänen iski Blackbirdsissa neljässä ottelussa tehot 3+4.
– Tuntuu pirun hyvältä palata sinipaitaan! Jengissä on paljon tuttuja aikaisemmilta tiimivuosilta ja mukaan on saatu myös kovia vahvistuksia, joten vakuuttavin mielin lähdetään ensi kautta kohti, Levänen kertoo.
M-Teamin päävalmentaja Teemu Kalinainen uskoo joukkueen olevan nyt lopullisessa muodossaan, vaikka pienen takaportin mies jättääkin viime hetken vahvistuksille. Tarkkanen ja Levänen ovat Kalinaisen papereissa tarkkaan harkittuja hankintoja, eikä vähiten jo valmiiksi sinisinä sykkivien sydämiensä takia.
– Tarkkanen on periksiantamaton, hyvin peliä lukeva ja ohjaava, pallollisesti todella laadukas puolustaja. Levänen on taas puolestaan arvaamaton, klassinen taitopelaaja, joka elää pallosta, rytmittää ja tuottaa peliä, Kalinainen kuvailee vahvistuksia.
Divarin alkuun on vajaa kuukausi. M-Team kohtaa avauskierroksella 12.9. Kirkkonummi Rangersin kotikentällään Helsingin Ruskeasuolla.