Tiedote jäsenistölle

Hyvät M-Teamin jäsenet ja pelaajien huoltajat

Koronavirus on mullistanut päivittäisen elämämme ja valtioneuvosto on todennut Suomen olevan poikkeusoloissa. Myös M-Team on ryhtynyt poikkeuksellisiin toimenpiteisiin turvataksemme seuran toiminnan jatkossa.

Viime viikolla ilmoitimme seuran keskeyttävän harjoitustoimintansa 31.3.2020 saakka. Suomen hallituksen maanantaina 16.3. käyttöönottamat poikkeustoimet edellyttävät harjoitustoiminnan keskeytyksen jatkamista ainakin 13.4.2020 saakka.

Tänä aikana valmennuspäälliköt /valmentajat tekevät joukkueille ylimenokauden mukaisen harjoitusohjelmat sekä ohjeistavat lepoon, palautumiseen, kuntoutukseen ja pelaajien omatoimiseen osaamisen kehittämiseen. Samalla aloitetaan jo uusien joukkueiden rakentaminen ja on mahdollista, että pelaaja vaihtaa seuran sisällä joukkuetta tässä yhteydessä.

Harjoituskauden rytmityksen muuttamiseen liittyy myös harjoitustoiminnan jatkuminen joukkueharjoitteluna kesäkuun loppuun saakka. Edellytyksenä näille toimille on tietenkin, että poikkeustila on kesäkuussa purettu ja tilanne on muutenkin normalisoitunut. Aloitamme yhteiset harjoitukset heti, kun se sallitaan. Jo 14.4, jos näin hyvin kävisi.

Ymmärrämme, että perheissä voi koronaviruksen aiheuttamien muutosten takia olla taloudellisesti vaikeaa, ja pyrimme parhaan kykymme mukaan tarvittaessa järjestämään kausimaksuille lisämaksuaikaa. Toivomme, että otatte yhteyttä toimistolle mahdollisista maksujärjestelytarpeista.

Haluatko tukea omaa seuraasi?

Kaikki Tiimiläiset voivat omalta osaltaan olla mukana auttamassa. Seuran tiimijäsenmaksu on kaudella 2020-2021 suuruudeltaan 75 euroa ja nyt, jos koskaan on todella tarvetta kannatukselle! Tiimimaksun keräämisellä pystymme tukemaan niitä perheitä, jotka tarvitsevat tukea viimeisten kuukausien maksuihin esim. koronan aiheuttamien yt-neuvottelujen tai lomautusten vuoksi.

Tiimijäsenmaksusta löytyy lisäinfoa tästä linkistä https://www.m-team.fi/lomake.html?id=40685

M-Teamin arvoja ovat laadukkuus ja yhteisöllisyys. Näiden mukaan toimimalla selviämme yhdessä tästäkin tilanteesta. Kiitos!

 

Ystävällisin terveisin

Ursula Snellman
hallituksen puheenjohtaja

Päivi Wickström

toiminnanjohtaja