ASM ennakko: M-Teamin A-juniorit nälkäisenä uuteen kauteen

Share |
28.09.2018

M-Teamin poikien A-junioreiden joukkue lähtee nälkäisenä kauteen 18-19

A-junioreiden valmistautuminen aloitettiin viime huhtikuun lopulla try-outien jälkeen, kun joukkueen runko saatiin kasaan. Edeltävällä kaudella Tiimi oli syyskaudella parhaimmillaan koko sarjan kärjessä ja tätä taustaa vasten kevätkaudella peli ailahteli liikaa. Toisaalta putoamiskarsintoihin joutuminen jäi vain muutaman maalin päähän, joten kaudesta jäi aikalailla neutraali jälkimaku.  

 

RusaOilers2.png

Muutoksia joukkueen kokoonpanossa

Joukkuetta yli kymmenen vuotta luotsannut valmentaja Tapio Räty lopetti valmentajan hommat viime kauteen. A-junioreiden mukaan hyppäsi paluumuuttaja Antti Niska, joka valmensi viime kaudella Losbin A-junioreita. Myös pelaajisto koki runsaasti muutoksia, mutta joukkue on nopeasti hitsautunut tiiviiksi porukaksi. Haasteita tälle kaudelle tuo armeija, jonne suuri osa joukkueesta lähtee kauden aikana. Lisäksi joukkueessa jatkava Mikko Levänen muutti Vaasaan, josta on vähän pidempi matka treeneihin.


Nousujohteinen pre-season


Nuorten sm-sarja oli viime kaudella yksi historian tasaisimmista. Tällä kaudella on tuskin suurta muutosta tulossa. Tiimin kokoonpano on vahva ja vahvistuksia on myös miesten edustusjoukkueesta usein saatavilla.  M-Team lähtee voittamaan jokaista ottelua ja haastamaan erittäin tasokasta sarjaa.


Harjoitusottelut ovat sujuneet nousujohteisesti; tuloksena oli kaksi selkeää voittoa LASBin täksi kaudeksi SM-sarjaan nousseesta A-juniorijoukkueesta, selkeä voitto Strorvretan A-junioreista, voitto ja tappio Rangersin A-junioreista, sekä sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvalle Oilersin A-juniorijoukkueelle tasapeli ja niukka tappio.


RusaOilers1.png

..

Runkosarja käynnistyy


A-nuorten SM-sarja käynnistyy Tiimin osalta Tampereella tiistaina 2.10. Kooveen vieraana. Viime kauden kohtaamiset päättyivät voitoin 1-1. Kotiavaus Rusalla on sarjanousija Tiikereitä vastaan lauantaina 6.10. Tiikerit on monelle pelaajallekin todella tuttu joukkue, joten kiihkeä pääkaupunkiseudun derby on varmasti luvassa!


M-Teamin A sm-joukkueen uudet pelaajat:

Dennis Backman (ErVi), Mikael Fredriksson (Tiikerit), Matias Harju (FC Urbans), Jooa Keränen (Tiikerit), Ville Kirvesniemi (Indians), Roope Marttila (M-Team A2), Tuomas Misukka (Jokerit), Robert Montell (M-Team A2), Henri Olander (ÅIF), Niklas Paldanius (SB Vantaa)  

Lähteneet pelaajat:

Sebastian Edgren (lopetti), Olli Elonen (aluesarja), Henri “Mini” Helenius (M-Team miehet edustus), Arttu Mäkelä (M-Team miehet edustus), Alexander Pajumäki (lopetti), Markus Rauhanen (?), Elmo Salonen (M-Team M4div), Axel Uljas (välivuosi armeijan harmaissa).

15.10.2018ASM: Neljän pisteen viikonloppu
15.10.2018Tiimin hallituksessa päätettyä 8.10.2018
08.10.2018ASM: Tiimin sininen myrsky iski kolmannessa erässä Tiikereitä vastaan
03.10.2018ASM: Tiimi kävi Tampereella voittamassa
28.09.2018ASM ennakko: M-Teamin A-juniorit nälkäisenä uuteen kauteen
28.09.2018M1: Kauden toinen kotivoitto - Tor kumoon Rusan illassa
18.09.2018M1: Edari avasi kautensa kolmella pisteellä
14.09.2018Miesten kausi käyntiin kotituplalla
14.09.2018M1: Miesten kausi käyntiin kotituplalla
05.09.2018ASM: A-juniorit salibandytalkoissa

Siirry arkistoon »