ASM: Neljän pisteen viikonloppu

Share |
15.10.2018

Tiimin A-nuoret hoitivat kauden ensimmäisen tuplapeliviikonlopun hyvällä työmoraalilla, vaikka otteluihin sisältyi draamaakin.

Lauantain otteluun joukkue matkasi Turkuun. Hyvä valmistautuminen näkyi heti ottelun alkuhetkistä lähtien. Ensimmäisessä erässä M-Team oli niskan päällä. Mikko Leväsen hienon rangaistuslaukauksen ansiosta Tiimi lähti ensimmäiselle erätauolle maalin johdossa.

TPS_1.png

..

Myös toisessa erässä tilanteiden luominen onnistui mainiosti ja Tiimi johti ottelua jo 1-4. Toisen erän lopulla TPS sai kuitenkin uutta puhtia ja kavensi kahdella nopealla maalilla. 

TPS_2.png

..

Ajassa 38.26 TPS:n pelaaja sai kahden minuutin rangaistuksen työntämisestä. Tilanne johti Tiimin kapteenin Kaido Valjakan sairaalahoitoa vaativaan loukkaantumiseen. Seurannut ylivoima ei tuottanut Tiimille tulosta, vaikka ylivoimaa tarjottiin vielä kolmannessakin erässä. Vastustaja teki tasoitusmaalin viimeisen erän lopussa ja näin siirryttiin jatkoajalle tasalukemissa 4-4.

Maaliton jatkoaika oli jälleen enemmän Tiimin hallintaa, mutta viimeistely jäi puuttumaan. Rangaistuslaukauskisassa Tiimi jäi kakkoseksi ja näin Rusalle tuomisina oli vain yksi piste.

Myös sunnuntain M-Team - LaSB -ottelu lähti liikkeelle Tiimin hallinnassa. Ensimmäisen erän peli oli rohkeata ja energistä, Mikko Leväsen toimiessa Tiimin johtohahmona. Erätauolla taisi liiallinen hyvänolon tunne hiipiä Tiimin peliin ja toisen erän varovaisuus yhdistettynä vastustajan tason nostoon käänsi ottelun luonteen.

Walsh_Backman.JPG

Toinen erä meni pelillisesti selkeästi Lammille. Lammin pitkät hyökkäykset ja vastaiskut olivat vaarallisia ja joukkue oli Tiimiä terävämpi läpi koko erän. 

Kolmannessa erässä Tiimin puolustus tei uhrautuvaa ja nöyrää työtä. Pari kertaa Tiimi pääsi vastaiskun kautta maalaamaan ja niin erä päättyi Tiimin hyväksi 2-1.

Rekila_Metsikko.JPG

..

Lammille on syytä antaa krediittiä useilla osa-alueilla. Tiimin puolustus sai tehdä täyden päivtyön omaa maalia varjellessaan.

Viimeisessä erässä Tiimi oli käytännössä kahdeksan minuuttia alivoimalla Lammin otettua hienosti pelanneen Aki Ainolan pois veräjän suulta neljä minuuttia ennen päätössummeria. Simo Metsikkö maalilla piti Tiimiä pystyssä useilla gamesavereilla ja niin pisteet jäivät Rusalle.

Kakkosketju.JPG

Rautakoura_Erkkila_Paulaharju_Selin_Levanen.JPG

Kuvat: LaSB-peli Minna Malin, TPS-peli Ursula Snellman

Ottelutilastot TPS - M-Team 13.10.2018

Ottelutilastot M-Team - LaSB 14.10.2018

Maalikooste M-Team - LaSB 14.10.2018

17.01.2019M1: SalBa kaatui viime hetkellä - Edari voittoon huimassa trillerissä
12.01.2019ASM: Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä Rusan illassa
06.01.2019ASM: Toinen erä oli Tiimille myrkkyä
15.12.2018M1: Edarille tappio - pudotuspelipaikka koetuksella
15.12.2018ASM: Tiimin voittoputki jatkuu - perjantaina kaatui Tiikerit
13.12.2018M-Team ry vuosikokous
10.12.2018ASM: Tiimi voittoon murskalukemin
02.12.2018ASM: Kaksi pistettä Mosalta Rusalle - Tiimi takaisin voittokantaan
30.11.2018ASM: Hieno nousu ei aivan riittänyt tiistain kotipelissä
28.11.2018M1: Edari takaisin voittojen tielle - viiden pisteen viikonloppu

Siirry arkistoon »