ASM: Hieno nousu ei aivan riittänyt tiistain kotipelissä

Share |
30.11.2018

M-Team ja Esport Oilers ottivat toisistaan mittaa tiistaina, kun joukkueet kohtasivat A-junioreiden sm-sarjan runkosarjaottelun merkeissä. 

IMG_6818_askelmerkit.JPG

Ottelu lähti liikkeelle sangen synkeissä merkeissä. Kotijoukkueen peli yskähteli ja vastustaja siirtyikin seitsemännen peliminuutin kohdalla jo 0-3 johtoon. Erän loppua kohden Tiimi sai pelistä enemmän otetta. Oilers onnistui kuitenkin vielä kerran maalinteossa ja niin erätauolle lähdettiin neljän maalin takaa-ajoasemassa.

IMG_7123_Olander.JPG

Toisessa erässä ottelun hallinta siirtyi Tiimille ja maalihanatkin aukesivat. Ensimmäinen osuma merkittiin Juho KiviselleRoope Turusen tarjoilusta. Seuraavaa maalia saatiin odotella erän puoliväliin asti, kunnes Ville Kirvesniemi iski Robert Montellin syötöstä kotijoukkueen toisen maalin ja kavensi tilanteeksi 2-4. Näissä lukemissa lähdettiin kolmanteen erään. 

IMG_6992_Kirvesniemi.JPG

Viimeisen erän alussa M-Teamilla oli lyhyen ajan sisään useita paikkoja tehdä kavennusmaali ja näistä viimeisestä Roope Turunen iskikin Tiimin kolmannen osuman Jesse Jokelaisen syötöstä. Pelimiehen kympille siirryttäessä myös Onni Kähkönen osui vielä kertaalleen. Vastustaja kuitenkin kuittasi Tiimin molemmat maalit.

Tilanteessa 4-6 Tiimi otti erinomaisen debyytin Asm-sarjassa tehneen Leevi Vesasen pois maalin suulta. Kuudeskaan kenttäpelaaja ei kuitenkaan tällä kertaa tuonut lisämaaleja ja niin kolme pistettä lähti vierasjoukkueen matkaan.

IMG_6949_MV.JPG

IMG_7077_Jokelainen.JPG

Kuvat: Minna Malin

Ottelun parhaina palkittiin M-Teamilta Jesse Jokelainen (kuvassa) ja Oilersilta Alexander Nyman.

Ottelutapahtumassa Rusan lehterit täyttyivät M-Teamin kannattajista. Erityisesti seuran omien juniorijoukkueiden runsas edustus loi iltaan hienoa tunnelmaa.

Maalikooste

Tulospalvelu

13.12.2018M-Team ry vuosikokous
10.12.2018ASM: Tiimi voittoon murskalukemin
02.12.2018ASM: Kaksi pistettä Mosalta Rusalle - Tiimi takaisin voittokantaan
30.11.2018ASM: Hieno nousu ei aivan riittänyt tiistain kotipelissä
28.11.2018M1: Edari takaisin voittojen tielle - viiden pisteen viikonloppu
20.11.2018ASM: Tiukka, vauhdikas ja tasainen ottelu Seinäjoella päättyi niukkaan tappioon
19.11.2018Seuran vuosikokous 26.11.2018
11.11.2018ASM: Pisteet matkasivat Tampereelle
05.11.2018ASM: Kuusi pistettä Rusalle
03.11.2018M1: Kolmannen erän romahdus - vieraspisteet Tikkurilaan

Siirry arkistoon »