ASM: KrP kaatui puolivälierien toisessa kohtaamisessa

13.03.2019

Joukkue.png

..

M-Team ja Nokian KrP kohtasivat maanantaina nuorten SM-sarjan toisen puolivälieräottelun merkeissä. Ensimmäisessä kohtaamisessa Tiimi koki harmittavan jatkoaikatappion lukemin 4-5.

Runkosarjassa Nokialaisten kausi oli ailahtelevaa. Kahdesta ensimmäisestä pelistä otetun  kahden voiton jälkeen seurasi peräti seitsemän ottelun tappioputki, joka katkesi vasta kauden lähestyessä puolta väliä. Runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla joukkue raapi voittoja niin, että  sijoittui lopulta viidenneksi, heti M-Teamin perään.

Maanantain kohtaaminen Raholassa päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen M-Teamin vierasvoittoon loppulukemin 3-7.

Daniel.png

..

Tiimi sai otteluun hyvän startin, Mikko Leväsen laukoessa Eetu Erkkilän tarjoilusta avausmaalin reilun viiden minuutin pelaamisen jälkeen. KrP ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan iski ensin tasoihin ja siirtyi sitten kahden maalin johtoon erän viimeisen neljänneksen aikana.

Jesse2.png

..

Edu.png.

 

..

Toisessa erässä M-Team pelasi todella tehokkaan jakson, iskien peräti neljä maalia. Ensimmäisenä asialla oli Ville Kirvesniemi ja sitten ylivoiman päätteeksi Roope Turunen. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Henri Olander löi lukemiksi 3-4. Kotijoukkueen olo oli jo melkoisen tukala, eikä tuska ainakaan lientynyt Mikko Leväsen osuttua jo toisen kerran vajaan minuutin kuluttua. Tässä kohtaa Nokia ottikin aikalisän.

Kypsa_puolustus.png

..

Kolmannessa erässä M-Team esitti maltillista ja kypsää peliä. Simo Paulaharju siirsi Tiimin jo kolmen maalin johtoasemaan ajassa 51:52 ja kaunisteli lopuksi vielä lukemia kymmenen sekuntia ennen loppusummeria.

Näin ollen toisen puolivälierän voitto merkittiin Tiimille ja ottelusarja on nyt tasan 1-1. Seuraavaa täppää Tiimi lähtee hakemaan torstaina 14.3. klo 18.00 Rusalta. Tervetuloa lauteille aistimaan kuumaa playoff-tunnelmaa!

Kapteeni.png


14.09.2019Tiimillä asenne kohdallaan kauden avauksessa
13.09.2019M1: Nuorentunut M-Team lähtee nälkäisenä uuteen kauteen
10.09.2019ASM: Harjoitusottelut on nyt pelattu
04.09.2019SolidSport näyttää kaikki Divaria pelaavan M-Teamin edustusjoukkueen ottelut 2019-2020
03.09.2019TREENIKAUPPA ja M-Team yhteistyöhön
01.09.2019C1-pojat valtakunnalliseen 1-divariin!
28.08.2019M1: Maalit kiven alla Rusan tiistai-illassa
25.08.2019B edustus varmisti lohkovoitolla paikan valtakunnallisessa sarjassa
17.08.2019M1: Tässä on Divarin otteluohjelma!
29.07.2019A-, B- ja C-junioreiden edustusjoukkueet yhteisleirillä

Siirry arkistoon »