M1: Kiihkeä viimeinen peliminuutti Rusan illassa

28.11.2019

M-Team ja Koovee kohtasivat toisensa keskiviikkona miesten Divarin runkosarjaottelun merkeissä. Salibandyliigasta viime kauden lopuksi tippunut Koovee oli ennen keskinäistä ottelua Tiimiä sarjataulukossayhden pisteen ja yhden sijan edellä.

Joukkueet pelasivat alusta lähtien todella tarkasti ja kurinalaisesti, mikä piti myös lukemat kurissa. Dramaattinen ratkaisu saatiin ottelun viimeisellä peliminuutilla, kun ensin Koovee tasoitti numeroiksi 4-4 ja vain 13 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä M-Teamin Ville Rautakoura tälläsi voittomaalin.

Itkonen_Laukkala.jpg

Sampo Laukkala iski illan ensimmäisen Antti Itkosen syötöstä, kun ottelua oli pelattu 01:02. Erän jo kääntyessä loppua kohti osui vierailija kaksi kertaa: ensin Antti Naskali ja vajaan viiden minuutin kuluttua Jesse Vainio heilutti Tuomas Leinon vartioimaa Tiimin maaliverkkoa. Erätauolle poistuttiin lukemissa 1-2.

Toisessa erässä Tiimi pääsi niskan päälle. Ensimmäisen tilastomerkinnän iski Anssi Tikkanen Aki Mäkisen syötöstä, tasoittaen numeroiksi 2-2. Vieras meni kuitenkin jälleen johtoon. kun Kooveen kapteeni Aki Hietanen sai Peter Trekeseltä hienon syötön maalin takaa sen edustalle, ja siirsi pallon varmasti Tiimin maaliin.

Tikkanen.jpg

Ajassa 33:47 Tiimin pirteästi pelannut kolmoskenttä rakensi vaarallisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Onni Kähkönen tasoitti jälleen pelin. Kun tutkapari Itkonen - Laukkala siirsi erän lopussa vielä kertaalleen pallon Kooveen maalin perukoille, lähdettiin kolmanteen erään Tiimin johtaessa luvuin 4-3.

Onni.jpg

Kolmas erä alkoi rangaistusten merkeissä, kun ensinn Kooveen Jani Rajala ja muutamaa minuuttia myöhemmin Ville Kangasmäki kävivät istumassa kahden minuutin rangaistukset. Tiimin alivoima osoitti kuitenkin tehokkuutensa, eikä lisämaaleja nähty. Ajassa 56:32 rangaistusta lähti puolestaan kärsimään Tiimin Anssi Tikkanen. Koovee otti hyvin torjuneen Antti Kortetmaan pois maaliltaan ja pelasi jäähyn viimeiset parikymmentä sekuntia kuudella neljä vastaan, mutta tasoitus jäi puuttumaan.

Aki_yms.jpg

Koovee otti aikalisän. Kortetmaa pysyi pois maaliltaan ja ajassa 59:14 Kooveen latvialaisvahvistus Klavs Jansons tasoitti pelinumeroiksi 4-4 näyttävällä ilmaveivillään. 

Kaikki Rusalla paikalla olleet katsojat varautuivat jojatkoaikaan, kun M-Team käynnisti viimeistä hyökkäystään. Antti Itkonen syötti ja VIlle Rautakoura viimeisteli pallon varmasti maaliin, räjäyttäen Rusalle saapuneet kannattajat iloiseen juhlintaan. Hallin tulostaulun digitaalit pysähtyivät aikaan 59:47. Näin Tiimi otti täydet pisteet lukemin 5-4.

Voittomaali.jpg


Tulevana viikonloppuna Tiimi kohtaa sarjakärki Nurmon Jymyn. Ottelu starttaa klo 15.30. Tervetuloa lehtereille!

Kuvat: Juhani Järvenpää

Ottelutilastot

Maalikooste

05.12.2019ASM: Piste Rusalle tuomisina Vantaalta
04.12.2019M1: Pisteet matkasivat Pohjanmaalle
28.11.2019M1: Kiihkeä viimeinen peliminuutti Rusan illassa
25.11.2019ASM: Ruma tappio sarjakärjelle
20.11.2019M1: Rusalta makea voitto, Limingassa taisteltiin loppuun saakka
17.11.2019ASM: Uutta matoa koukkuun - M-Team vs Classic su 17.11. Klo 18:30
04.11.2019Seuran sääntömääräinen vuosikokous
31.10.2019ASM: Kahden erän taistelu ei riittänyt tällä kertaa
23.10.2019ASM: A-pojat hakivat tärkeän vierasvoiton Hämeenlinnasta
23.10.2019M1: Lappeenrannasta tuomisina tiukan väännön jälkeen yksi sarjapiste

Siirry arkistoon »