ASM: Piste Rusalle tuomisina Vantaalta

05.12.2019

Lauantaina ASM- joukkue jatkoi runkosarjan otteluitaan vieraspelillä Tikkurilassa. Tiimi lisäsi pistetililleen yhden tärkeän sarjapisteen Tiikereiden kustannuksella, jatkoaikalukemin 4-3.

Tiikerit_12.jpg

Ensimmäinen erä oli jäähyjen sävyttämä. Ensin Akseli Hyttinen ja muutamaa minuuttia myöhemmin Joel Rodas  joutuivat kärsimään kahden minuutin rangaistusta. Tiimin alivoima kuitenkin piti ja ottelun ensimmäisestä maalista vastasikin suoraan boksista kentälle siirtynyt Joel Rodas, joka viimeisteli sykähdyttävän pukukoppimaalin suoraan maalivahti Simo Metsikön loistokkaasta avaussyötöstä.

Tiikerit_6.jpg

Toisen erän alkupuolelle sattui Tiimin musta hetki ja vastustaja pääsi tekemään kolme perättäistä maalia kahden minuutin sisään. Nämä jäivät kuitenkin isännän ainoiksi maaleiksi varsinaisella peliajalla.

Tiikerit_32.jpg

Toisen erän lopussa Tiimi tasoitti. Ensin Akseli Hyttinen maalasi Jere Mäkisen syötöstä ja erän lopussa puolustuksen tontilta noussut Joona Säppi viimeisteli Jere Vuohijoen tarjoilusta tilanteeksi 3-3.

Tiikerit_2.jpg

Kolmannessa erässä viimeistely ontui molemmilla joukkueilla. Voittomaalia haettiin, mutta tuloksetta. Erä jäi maalittomaksi ja näin siirryttiin jatkoajalle. Jatkoaika ennätti jo lähelle loppuaan ja yleisö rupesi jo valmistautumaan rangaistuslaukauskilpailuun. Ottelu päättyi kuitenkin Tiikereiden jatkoaikamaaliin ajassa 64.37 ja voittoon lukemin 4-3.

Tiikerit_52.jpg

Seuraavaksi Tiimi kohtaa Oilersin kotonaan su 8.12. klo 18:30. Öljymiehet ja Tiimi kohtasivat harjoitusotteluissa kauden alla kaksi kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi 5-12 tappioon ja toinen 6-5 voittoon. Luvassa on siis mielenkiintoinen ottelu Rusan illassa. Tervetuloa!

Tulospalvelu

Kuvat: Janne Metsänoja

08.01.2020D 06 pojat Storvreta Cupissa
01.01.2020Edustuksen seuraava kotiottelu
05.12.2019ASM: Piste Rusalle tuomisina Vantaalta
04.12.2019M1: Pisteet matkasivat Pohjanmaalle
28.11.2019M1: Kiihkeä viimeinen peliminuutti Rusan illassa
25.11.2019ASM: Ruma tappio sarjakärjelle
20.11.2019M1: Rusalta makea voitto, Limingassa taisteltiin loppuun saakka
17.11.2019ASM: Uutta matoa koukkuun - M-Team vs Classic su 17.11. Klo 18:30
04.11.2019Seuran sääntömääräinen vuosikokous
31.10.2019ASM: Kahden erän taistelu ei riittänyt tällä kertaa

Siirry arkistoon »